Harasoo



Pohjois-Amerikka

Pohjois- ja Etelä-Amerikan katsotaan yleensä olevan mantereen osia niin, että varsinainen mantereen nimi on Amerikka. Pohjois-Amerikassa yleisimmin puhutaan englantia, espanjaa ja ranskaa, mutta yllättäen tanskaakin kuullaan — joskin pääasiassa Grönlannin alueella.

Pohjois-Amerikan väkirikkaimmat kaupungit ovat Meksikon pääkaupunki, jossa asuu 21 miljoonaa asukasta, sekä Yhdysvaltojen New York. Siellä asukasluku on noin miljoonan pienempi kuin Méxicossa. Suurten kaupunkien lisäksi Pohjois-Amerikan valtiotkin ovat suuria: kun Suomen pinta-ala on 338 448 neliökilometriä, on Meksikon koko 2 miljoonaa neliökilometriä, Grönlannin 2,2 milj. km2, Yhdysvaltojen 9,9 milj. km2 ja Kanadan lähes 10 miljoonaa neliökilometriä.


Harasoo.com on kotimainen, Suomessa valmistettu nettipalvelu.

© 2019 Harasoo soveltuvilta osin. Tällä nettisivulla saatetaan käyttää evästeitä. Evästeet ovat pieniä tiedostoja, nettiselaimen muistiin tallennetaan tietoja. Evästeen laitteeseen lähettänyt taho pystyy evästeen perusteella tunnistamaan nettiselaimen ja selvittämään esimerkiksi mitkä mainokset olet jo nähnyt, ja näin et saa aina samaa mainosta, kun selaat Harasoota.

Sivustolla käytetään SSL-suojausta. Halutessasi siitä, tai muista tähän nettipalveluun liittyvistä asioista, lisätietoja, voit kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen palaute@harasoo.com.